Iloisia vauvauutisia!
Toukokuun 22. 2009 PennutNyt pentulaatikossa taapertaa neljä terhakkaa Parsonin alkua. Kahden aikaan iltapäivällä Peppi alkoi ponnistella. Viiden aikaan ensimmäinen tyttöpentu saatiin maailmaan ja heti perään toinen tyttö. Neidit yrittivät kilvan tulla ensimmäisenä ulos ja siinä oli mammalla puristaminen. Sitten odoteltiinkin melkein kaksi tuntia ennenkuin pikkuruinen poika tulla tupsahti oikein vauhdilla! Ja puolen tunnin päästä viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä kaikkein isoin pentu, tyttö sekin. Olikin suurimmainen peijakas jättäytynyt viimeiseksi, kun mamma ei millään olisi enää jaksanut ponnistella. Nyt Peppi hoivaa vaaveja sellaisella innolla, ettei uskoisi että se on juuri tunteja rehkinyt niitä synnyttäessä.
putz :
Toukokuun 23. 2009 @ 17:08
Onnea pennuista<3
Sari M. :
Toukokuun 23. 2009 @ 21:04
ONNEKSI OLKOON ! Kohta se pienten tassujen rapina ja ropse kuuluu teillä
Kuvia pienokaisista toivoo hän
PS. Hieno blogi !
Kleni, Aino ja Tilly :
Toukokuun 23. 2009 @ 21:21
Heippa!
Ja mitään ei ole meille kerrottu, että äidillä/mummolla on omat hienot sivut!?!
Onnea näistä ja niistä pikkuisista joita pentulaatikossa köllii!
Meillä käy täällä melkoinen vilske
chilipepper :
Toukokuun 23. 2009 @ 21:50
Kiitos ja kiitos! Pentulaatikossa käy kova tuhina ja tassujen rapina. Kuvia täytynee odottaa…tulossa kuitenkin on. Ja, Tiina, ei oo voinut kertoa kun meidän Tiina väsäsi blogia eilen ja tänään. Kun teillä hiljenee niin meillä alkaa vilske.
Marika & Pojat :
Toukokuun 26. 2009 @ 23:15
Oo onnea uusista pikkuisista ja terveisiä Peppi-mammalle sekä Mustikka-iskälle!
Mahtavaa, että teilläkin on nyt blogi!